Adressit ja Korusähkeet Sympati kort och Lyxtelegram Sympathy cards and Telegrams Muistaminen.fi

Muistovärssyjä suomeksi suruadressiin. Voit kirjoittaa haluamasi värssyn kaikkiin adresseihimme.


SUOMENKIELINEN ADRESSI VÄRSSYLLÄ
Adressi värssyvalinnalla.

TILAA: Suomenkielinen Adressi

Aamunkoitosta iltaruskoon
kulkija elämän taivaltaa.
Määränpäähän saapuessaan
uneen rauhaisaan vaipua saa.

Aika kuluu, suru muuttaa muotoaan.
Kyyneleet puhdistavat, muistot säilyvät.

Aika on korjannut viljaa,
sarka jo kynnetty on.

Aina ovat suru ja ilo,
kuolema ja kauneus sisäkkäin,
lepäävät toisissaan
niin kuin koivujen latvat
ja taivaan sini.

Ajan parhaan Hyvä Paimen ties,
pääsi lepoon väsynyt matkamies.

Anna surun palaa sydämessä,
anna kyynelten virrata.
Kun mustat varjot väistyvät,
näyttää kaikki entistä kirkkaammalta.

Aurinko laskee aikanaan,
tie kulkee aamuun uuteen…

Ei kauniimmin täältä lähteä vois, 
kuin unessa hiljaa nukkua pois.
Kauniit muistot voimaa antaa, 
surun raskaan hiljaa kantaa.

Ei kuolema ole arvoitus,
joka kerran ratkeaa,
se on ihmisen ihana oikeus
taipaleensa tehtyä nukahtaa.

Ei ollut lapsonen tänne luotu 
maailman virtojen vietäviin, 
vain taivaan lainaksi meille suotu, 
ja siksi muuttikin taivaisiin.

Ei päivää tiedä ei hetkeä kukaan,
milloin on mentävä noutajan mukaan.
Tuli sulle nyt vuoro lähteä pois,
juuri kun kesä kaunein ollut ois.

Ei sanoja löydy, ei taivu kieli 
– saamme muistoissa vain
häntä mukana kuljettaa.

Ei syki enää sydän lämpöinen
on poissa rakas, läheinen.
Kuvasi kultaisen
suljemme kätköihin sydämen.

Ei unohdu muistosi kaunis, hyvä,
viime leposi olkoon rauhaisa, syvä.

Eivät katoa he,
jotka sydämissämme elävät.
Halki varjojen, unien, vuosien
he hiljaa säilyvät meissä.

Elit ahkeran elämän,
jätit muiston,
kauniin ja lämpimän.

Elon ilta viimein saa
purtesi kauas kuljettaa
– ikuisen rauhan satamaan.

Elämän päättyessä
Jumala meidät sylissään
taivaan kotiin kantaa.

Elämässä on pakko luopua
sekä vähästä, että paljosta.
Mutta lopuksi on jäljellä
vain jäähyväiset.

Elämää eivät ole päivät,
jotka ovat menneet,
vaan hetket, jotka muistetaan.
Nukuit pois – muistot elää.

Et ole ikiunessa, et ole poissa
Olet tuhat tuulta puistikoissa,
olet valon välke aallokossa,
olet timantti hankien loistossa.
Et jättänyt meitä, et ole vaiti,
olet lintujen laulu taivaalla,
olet kuiskaus viljapellolla,
olet henkäys rakkaasi poskella.

Herra, Sinä ohjaat matkamme kulun 
sinä määräät päiviemme luvun 
Sinä panet kaikelle rajan 
kannat myös yli vaikean ajan.

Hetken leikit, lapsi pieni, kera veikon, siskojen. 
Hetken tunsit maiset tuskat, pääsit ikionnehen.

Hetket ovat kuin laivat,
ne lähtevät armottomasti aikanaan.
Meidän on oltava kuin satama,
tyynesti kaivaten.

Hiljaa saapui lempeä yö,
sydän uupunut levon sai, 
valkeni ikuinen sunnuntai.

Hyvyyden voiman ihmeelliseen
suojaan olemme kaikki hiljaa kätketyt.
Me saamme luottaa uskolliseen Luojaan.

Hyvän ihmisen muisto
miten se mieltä lämmittää.
Miten aina sen soinnusta sieluun
sävel pieni soimaan jää.

Hyvä on nukkua lepoon, rauhaan.
Siirtyä rantaan tyyneen, lauhaan,
kun ilta pilvet jo ruskottaa.

Hyvä Paimen rakastaa
pientä, pientä karitsaa,
kantaa kunnes laskee sen
helmaan Isän taivaisen.

Hyvä ystävä on lähtenyt
- muistot elävät ikuisesti.
Hyvän ihmisen elämä jättää
kallisarvoisen muiston
ja hänen poismenonsa
suuren surun.

Hämärä hetki, yö hiljainen
hyvä on sylissä sen.
Tähtien vyö oppaana siellä,
kultainen tomu peitteenä tiellä.

Hänen on lepo, 
hänen on rauha, 
hänen on hyvä olla.
Hymni soi holvissa hiljaa,
tummana kaipuuta soi.

Hän, joka pääsee levon maahan,
saa levätä kaikkien töiden jälkeen,
niin kuin Jumalakin työnsä tehtyään.
– Hebr. 4:10 –

Hän, jota kaipaamme täällä
saapunut kotiin jo on.
Jumalan kämmenen päällä
rauha on loputon.

Ihana on se tie,
joka meidät rauhaan vie.

Ihana rauhan ranta,
suloisen levon antaa,
vaivoista vapahtaa surut,
murheet lopettaa.

Ikuinen rauha, onnellinen osa.

Jokainen lähtö voi olla viimeinen,
jokainen hyvästijättö ikuinen.

Jokainen päivä on
yhtä lähellä ikuisuutta.

Jokaisessa poisnukkuneessa ystävässä 
me kadotamme osan itsestämme, 
usein juuri sen parhaan osan.

Jonain päivänä tuuli vie pilvet.
Aurinko tulee esiin.
Jonain päivänä suru
on kevyempi kantaa.

Jossain kaukana soi
laulu hiljainen, sanaton.
Vain sydän sen kuulla voi
– niin lähellä enkelit on.

Jumala itse on heidän luonaan
ja hän pyyhkii heidän silmistään
joka ainoan kyyneleen.
– Joh. ilm. 21: 3-4

Jumalan kämmenellä ei pelkää ihminen,
Jumalan kämmenellä ei kukaan ole turvaton.

Jumala on rakkaus. – 1. Joh. 4:8 –

Jäi ahkera työsi muistoksi meille
hyvän sydämes ohjeet elämän teille.
Sä aina muistit ja huolta kannoit,
et paljon pyytänyt vaan kaikkesi annoit.

Jäi jälkeesi kaipuu – jäi sanaton suru.

Jälleennäkemisen toivossa.

Jätit meille muiston valoisan,
niin kauniin, rikkaan ja syvän.

Jää kaunis maa, elo täällä jää,
tien yllä tähtönen hohtaa,
ei kuolo voi olla määränpää,
sen portti ikuisuuteen johtaa.

Kaikella on päämääränsä
ja lopulta kaikki on oleva valoa.

Kaikesta kiittäen.

Kaiken lainaks´ saa vain ihminen.

Kaiken yllä hellyys väräjää, 
Herra itse rannat himmentää. 
Sulaa kaukainen ja läheinen.

Kaikki alkaa pienestä, 
kasvaa ja tulee suureksi, 
vain murhe, joka syntyy suurena 
pienenee ajan myötä.

Kaikki on niin tyyntä 
pois tuskien tuntu, 
lepoon lempeään 
kietoo unen pehmeä tuntu.

Kaikk`on niin hiljaa mun ympärilläin,
kaikk` on niin hellää ja hyvää.
Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin
ja tuoksuvat rauhaa syvää.
-Eino Leino-

Kaipaa tuttu polku rakkaan jalan astuntaa.
Tuuli kotipuissa nyyhkii, valittaa.

Kaivaten sinua.

Katkesi elämän raja, 
aukeni rauhan maja, 
jäi valoisan elämän muisto.

Kauniina kaartui kulkemas taival,
puhtaana piirtyi kuin valkea pilvi
taivaan suvista sineä vasten.

Kauniina nauhana vuosien päivät, 
helminä jokainen muistoksi jäivät. 
Elämän päivien ketju on kallis,
niistä ei yhdenkään kadota sallis.

Kauniit muistot eivät koskaan kuole,
eivätkä milloinkaan jätä yksin.

Ken tulkita vois kaiken tarkoituksen,
me jäämme vaiti, hiljaa nöyrtyen.

Keskellä tähtien,
kehdossa pilvien sinisten.
Varmasti turvassa.

Kiitollisuudella ja kaipauksella.

Kiitos ja siunaus hiljainen myötä
matkalle, joss’ ei tuskaa, ei yötä.

Kiitos suuresta rakkaudestasi.

Koskaan ei tiedä 
onko aikaa paljon vai vähän. 
Yht’äkkiä huomaa 
se päättyikin tähän. 
Kun sammui sydän läheisen, 
on aika surun hiljaisen.

Kuin illan syliin painuu päivä, 
niin kulkee tie täältä 
Taivaan kotiin.

Kun aamu saapui, niin matka päättyi
ja uneen uuvutti väsyneen.
Ei tunnu tuska, ei vaiva mainen,
on rauha sydämessä nukkuneen.

Kun iäisyyden kutsu soi,
ei ihmisvoima mitään voi.
On lähdön hetki salainen,
vain Luoja yksin tietää sen.

Kun loistat tähtenä iltataivaan,
niin näethän meidät päällä maan.
Me täällä alhaalla hiljaa aivan
Sun tähteäs kirkasta seurataan.

Kuolema ei ole elämän loppu, vaan uuden ja paremman alku.

Lauhat lempeät tuulet
hänet mukaanne ottakaa
ja hellästi kantakaa sinne,
missä uupunut levätä saa.

Laula lintu laulu kaunehin,
kuiski tuuli hiljaa haudallas,
kerro suru, kaipaus.

Lempeä tuuli hänet vei
valkeat taivaat kuiskivat,
tulkaa, enkelit kauneimmat.

Lepoa ja rauhaa poisnukkuneelle.

Lepää rauhassa
– aurinkokin käy yön verhon taakse
ja jättää tähdet lepoasi valvomaan.

Levolle lasken, Luojani,
armias ole suojani.
Jos sijaltain en nousisi,
taivaaseen ota tykösi.

Loppui tuska,
tuli rauha,
uni kaunis ikuinen.

Lähtevien laivojen satamasta
jokainen irtoaa yksinään
odottamaan meitä muita.

Lähtösi koskee sydämiin,
silmät kostuu kyyneliin.

Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, 
hänt´ ihana enkeli kotihin vie. 
Niin pitkä on matka, ei kotia näy,
vaan ihana enkeli vierellä käy.

Me emme itke niitä päiviä,
jotka ovat myötäsi menneet,
vaan olemme onnellisia,
että ne päivät ovat olleet.

Me kaikki tapaamme jälleen. 
Me sinua aina kaipaamme, 
me sinua aina muistamme.

Me lähdemme elämästä,
emmekä kuitenkaan lähde.
Me elämme edelleen kaikessa,
mitä olemme tehneet.

Minun aikani on Sinun kädessäsi, Herra.
Jeesus sanoi: olkaa ohikulkijoita.

Minun laivani lipuu jo satamaan.
Sen kauniin ja ihanan rauhan maan,
jossa aatos alati viivähtää.

Minä lähetän enkelin sinun edelläsi
varjelemaan sinua tiellä
ja johdattamaan sinua siihen paikkaan,
jonka minä olen valmistanut.
– 2. Moos.23:20 –

Minä ystävän parhaan kohtasin 
elon tuulien tuiveroissa. 
Nyt yksin taas taivallan polkuain, 
on ystävä viereltäin poissa.

Missä meri kirkkaana hohtaa,
minne aallot rantaan käy.
Pitkin tyventä auringonsiltaa
säteet viimeiset painuvat
saarten ja metsän taa.

Muistoissa – vaikka nyt poissa, 
tulet kanssamme kulkemaan.

Muisto kaunis voimaa antaa,
surun raskaan hiljaa kantaa.

Muistot kauniit kantavat vuosiin tuleviin,
voimaa tuovat hetkiin vaikeimpiin.

Murheeseen lohtua tuo 
muistosi kaunis ja valoisa.

Niin hyvä on nukkua lepoon, rauhaan Sen,
joka päivänsä täydeksi saa.
Siirtyä rantaan tyyneen ja lauhaan
ilta kun pilvet ruskottaa.

Niin kaunis on hiljaisuus,
siellä jossain säilyy ikuisuus.

Niin kuin muuttolintusen tie
taivasta kohti kulku vie.
Kuin unelma kiitävi elämä pois
kirkkausrantahan kodista maan.

Niin lyhyt askel ajasta ikuisuuteen,
niin kapea raja välillä taivaan ja maan.
Niin riisuttu silloin on ihmismieli,
kun viimeistä matkaa toivottaa.

Niin lähdit, enkeli kultainen,
luo taivaan omien enkelten.

Nousussa päivän
laulussa sinisen linnun,
siellä on matkamme määrä.

Nuku hyvin, sydämissämme on asuntosi.

Nuku tuoksuun kukkien, 
nuku lauluun lintujen. 
Nuku nuoruusunelmiin,
nuku kevättoiveisiin.

Nuku unta nyt tyyntä ja lempeää,
lepää Jumalan kämmenellä.

Näin Taivaan Isä päätti sen
sydämen lyönnin viimeisen.
Hän kotiin kutsui väsyneen
onneen ja rauhaan iäiseen.

Ole hyvässä turvassa,
pilvien takana on aina valoa.

Olen kulkenut pitkän matkan
ja minua väsyttää.
Saan viimein levon
ja rauhan ja unen niin ihanan.

Olen siirtynyt vain rauhaan lempeään,
silti teidän olen, lähellenne jään.
Tallentakaa menneen parhaat muistot,
muiden olla antakaa,
kuin ennen voimissani,
te minut muistakaa.

Oli edessä nuoruus… elämän taika.
Ei tiennyt kukaan, oli lähdön aika.

Oli iloa täynnä ne päivät,
jotka luonamme viivyit.
Sun leikkisi kesken jäivät,
pois taivaan pihoille siirryit.

Oli sulla sydän niin lämmin hellä,
oli siellä paikka meillä jokaisella. 
Mitään ei pyytänyt, kaikkesi annoit, 
meitä muistit ja huolta kannoit. 
Muistosi kaunis voimaa antaa, 
surun raskaan hiljaa kantaa.

On hiljainen taivaanranta,
eikä lintujen laulu soi.
Ei kuoleman tarkoitusta aina ymmärtää voi.

On ihanaa olla ihminen,
saa nuoruuden elää ja vanhuuden,
ja pursi rannan kun saavuttaa,
elon huolet jää nousevan ruskon taa.

On ikävää, jota ei voi ilmaista,
on kaipuuta, jota mitkään teot eivät voi täyttää,
ja on rakkautta,
joka ei vaadi muuta kuin sydämen hiljaisuutta.

On laannut voima tuulten,
vaikenee puhe huulten.
Vain sydän puhua nyt saa.

On muistoja, joita ei aika
eikä vuodet viedä voi.
On muistoja, joiden taika
iät kaiket sielussa soi.

On raskasta luopua rakkaimmastaan, 
vaikka tietää: hetkeksi ainoastaan.

On tuska, sairaus, kyyneleet nää,
sun kohdaltas ohi kaikki tää.
Nyt aurinko kirkas ja lämpöinen
on paistava sulle ikuinen.

On tähdet syttyneet, on tullut ilta.

On tähdet syttyneet,
on tullut ilta.
Vie virrat kuulaat
kohti Jumalaa.

On vain hiljaisuutta ja sanaton suru.

On viestejä, joita ei uskoa vois,
kaiken ennallaan vain jatkuvan sois.
Mutt` ihminen, pieni olento maan,
joutuu johonkin suurempaan alistumaan.

Opeta minua tuntemaan kuolema
ja jatkamaan elämääni.
Opeta minua rakastamaan elämää
ja olemaan pelkäämättä kuolemaa.

Ovat tyyntyneet elämän tuulet,
on vain ikuisuus ja rauha.

Pois pyyhkäisi enkeli siivellään,
tuskan varjot sun kasvoiltas.
Niin tyynnä ja hiljaisna nukut nyt,
olet rauhan rannan saavuttanut.

Pois sä lähdit surun mailta
rauhan, onnen satamaan.

Pyhä, kallis on lahja kiintyä
niin kuin kiinnymme täällä rakkaimpiin.
Pyhä liiaksi, jotta sen pitää vois
ja kerran tuskatta antaa pois.

Päämme nyt painuu ja sydän on hiljaa,
me nöyrrymme edessä Luojan.

Päättyi tuskat, kärsimykset,
nukuit uneen ikuiseen.
Pääsit sinne, miss´ on rauha,
minne mielit, kaipasit.

Rakas lapsi pienoinen,
nuku suojassa taivaan enkelien.
Enkeli uneen tuudittaa,
enkeli lasta lohduttaa.

Rannalle himmeän lahden,
aurinko laskenut on.
Kutsu jo soi iltahuudon,
taakka laskettu on.

Rakastettu - kaivattu

Rannalle himmeän lahden,
aurinko laskenut on.
Kutsu jo soi iltahuudon,
taakka laskettu on.

Rauhaisaa lepoa.

Rauhassa menen levolle ja nukahdan.
Sinä Herra, sinä yksin olet minun suojani,
minä saan elää turvassa.
– Psalmi 4:9 –

Saapui hetki elon illan,
iltana kauniin talvisen.
Uupui voimat, rauha saapui,
hiljaa vaivuit ikiuneen.

Sanomattomasti kaivaten.

Siellä ilo, rauha iankaikkinen,
Taivaan isän suojassa.
Siellä kukkii kaunein maa,
siellä tuuli lempein puhaltaa,
siellä unohtua kaikki huolet saa.

Siell´ kukkia täynnä on maa,
sydän väsynyt levätä saa.
Kevyt kulkea on, ei ahdista siellä
ei tuskaa tunneta taivaan tiellä.

Sinisen taivaan ääretön syvyys
– kuin Jumalan uskollisuus.
Ihminen Jumalan kämmenellä
– varmasti turvassa.

Sinun kädessäsi
ovat elämäni päivät.
– Ps. 31:16 –

Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala,
sinua kannattavat iankaikkiset käsivarret
– 5 Moos. 33:27 –

Sinut saatoin rannalle ihanan maan,
jään sinua kyynelin kaipaamaan.

Sinuun, Herra, minä turvaan.
Minun aikani ovat sinun kädessäsi.

Soi enkelten laulu hiljainen,
on päättynyt matka maallinen,
on aika jäähyväisten.

Soi hiljaa kaipuun tuuli
surun kannelta soitellen,
elon kultaiset säikeet kutoen
korukankaaksi muistojen.

Soi hiljaa surun kannel.
Niin pieni eessä Luojan,
on täällä ihminen.

Soi muistokellot,
viimeistä matkaa siunaten.

Sulillansa hän sinua suojaa,
ja sinä saat turvan
Hänen siipiensä alla.
– Ps. 91:4 –

Sun rauhas yksin pysyy, kun kaikki katoaa.
Ken sitä lahjaa kysyy, ikuisen aarteen saa.

Suojaiseen lahteen purtesi saapui,
rauhaisa ja tyyni olla on siell´.

Suojassa enkelin saan vaeltaa
suojassa enkelin saan nukahtaa.

Suo lempeä ilta, yö rauhaisa suo. 
Ja tähtien silta yön ylitse luo.
Suo surun hiljaa muuttua kauniiksi muistoiksi.

Surun rannalle luo muistot valoaan.
Ei koskaan muistosi valoisa
jää meiltä unholaan.

Surun tumma syvyys
kätkee kirkkaan valon.
Muistojen ilo, hyvyys
täyttää mielen nyt.

Suurella rakkaudella.

Taivaan enkelten kyliin,
Sinut luotamme lähetettiin,
pyhän Jumalan lämpimään syliin,
käsiin suuriin ja rakastaviin.

Taivaan Isän sylissä
jokainen saa levätä.
Taivaan suuri Luoja,
anna voimaa päivään uuteen,
salli soutaa uupuneen unten ihanuuteen.

Taivaankotiin enkeli sylissään kantaa,
ei kukaan nyt huolissaan olla saa,
siellä on Jumalan kaunis maa.

Takana tuulet elämän,
edessä lempeät kädet Jumalan
Tyyntyy tuuli lohduttaen,
kirkastuu varjot veen,
yli taivaan sillan
soi kutsu valoon ikuiseen.

Tämä maa, jonka näemme, ei ole kaikki.
On toinen maa, jossa meille kuiskataan;
tervetuloa kotiin.
Uuden aamun kirkkauteen,
herätä suo nukkuneen.

Uusi aamu sarastaa,
päivä kirkas hohtaa.
Jokainen näin vuorollaan,
tien päässä Luojan kohtaa.

Vaikka tiemme erkani päällä maan,
jäi minulle muistojen silta.
Sillä sillalla kanssasi olla saan
joka ainoa päivä ja ilta.

Varjosta valoon kulkee tie,
rauhaan johtaa – perille vie.

Vieriessä vuosien vanhuus saapuu
ja selkä suora painuu kumaraan.
Kun jalka heikko astuessa uupuu,
niin hyvä uinahtaa on syliin maan.

Väsyneelle lepo ihaninta on,
päästä vaivain alta illan varjohon.
Heittää harteiltansa taakka elämän,
nukkua syliin tuonen lempeän.

Yli taivaan saapui siintävä silta,
kun yhteen sulivat aamu ja ilta.
Ylösnousemuksen aamussa
sulkee Jumala syliinsä.

Yön lempeään hiljaisuuteen
päättyy kulkijan tie.

TILAA: Suomenkielinen Adressi

Back to Top